Valon Välkkeen tarina


Olen Marianne Inkala, selväaistinen parantaja, energia- ja chakrahoitaja. Minulle kävi niin (niinkuin monelle muullekin kriisin elämässään kokevalle), että elämässä oleva kriisi pysäytti tarkastelemaan elämän suuntaa ja kokonaisuutta. Sisimmässä jo pitkään tuntunut tyhjä olo, syvä, nimeämätön kaipuu ja mieheni parantumaton sairaus johdattivat minut henkiselle polulle vuonna 2021. Vuoden kuluttua tuosta löysin tieni energiahoitojen pariin ja parantajan taitoni aukesivat ja aktivoituivat. Tiedonjano aiheeseen oli valtava, ja osallistuin moneen kurssiin ja koulutukseen, jotka käsittelivät mm energiahoitoa, valomaailmaa, chakroja, selväaisteja, yhteyttä henkimaailmaan ja menneitä elämiä. Opiskelu ja tiedonjano jatkuvat edelleen.

Tein 25 vuotta töitä sosiaalialalla kehitysvammaisten ja lastensuojelun parissa. Aiempi työni ja oma elämänkokemukseni monine haasteineen, rämpimisineen ja kolhuineen on opettanut minua ymmärtämään, kohtaamaan ja arvostamaan monenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Koen sen suureksi vahvuudekseni energiahoitajan työtä tehdessäni. Energiahoidot kutsuivat minua puoleensa niin paljon, että päädyin avaamaan oman hoitohuoneen, Valon Välkkeen.

Teen energiahoitojani intuitiivisesti ja selväaistisesti, valo- ja henkimaailman rakkaudellisessa ohjauksessa. Tunnen suurta intohimoa ja paloa siihen, että voin hoidoillani lisätä hyvinvointiasi sekä auttaa sinua löytämään oman voimasi, aidon ilon ja onnellisuuden elämääsi.  

Sieluntehtäväkseni on annettu valon kanavana toimiminen. Tätä valoa välitän jokaisessa kohtaamisessa ja jokaisessa hoidossa. Valon Välkähdystä sinulle toivottaen,

- Marianne-

Olethan rohkeasti ja matalalla kynnyksellä yhteydessä! Hoitoihini voi varata ajan ihan vaikka uteliaisuuttaan:)


" Wau.

Tiiättekö sellaisen sisäisen rauhan? Energisen olon, jota edes hetkellinen suru ei saa katoamaan? Täytyy sanoa, että tänä keväänä olin unohtanut sellaisen olotilan. Tänään se palasi, ainakin hetkeksi. Aamulla autolle kävellessä huomasin nurmikolla aamukasteen tuikkivan timanttien lailla aamuauringossa. Työpaikan pihalla koivussa vihersi hiirenkorvat. Huomasin, että hymyilen lintujen laululle.

Vähän epäilevästi olen aina suhtautunut kaikkiin vaihtoehtohoitoihin omalla kohdallani, toki täytyy sanoa, että olen seurannut miten kiistämättä moni niitä on myös hyötynyt. Tällä kertaa uuteen sai sukeltamaan synttärilahjaksi saatu lahjakortti ja lopputulos on suorastaan hämmentävä.

Kiitos energiahoidosta Marianne ja Valon Välke."